Kehittämisprojektit ja toimeksiannot

Pitkäjänteinen realiteetteihin pohjautuva työskentely, luova tekemisen asenne ja laaja-alainen verkostoituminen luovat yhdessä edellytykset onnistuneille projekteille. Lähtökohtana on, että yhdessä asiakkaan kanssa kartoitamme toiminnan nykytilan ja luomme selkeän suunnitelman tarvittavista toimenpiteistä ja resursseista. Näin on helpompi selvittää ja kontaktoida esimerkiksi projektin tarvitsemat eri sidosryhmät.

Koulutukset

Toteutamme sähköisen liiketoiminnan räätälöidyt ja laadukkaat koulutuspäivät. Tarvittaessa tuotamme myös koulutustarpeiden kartoituksen, jonka pohjalta esimerkiksi yritysverkoston toiveita vastaava koulutussisältö on helpompi todentaa. Toimintamme keskeinen vahvuus on verkostoituminen, jolloin myös haastavammat ja laajemmat koulutussisällöt kohtaavat oikeat asiantuntijat.

Keskitetyt palvelutuotannot

Toimintamme laaja ja osaava ydinverkosto mahdollistaa kokonaisvaltaiset palvelutuotannot aina laadukkaista painotuotteista nykyaikaisiin tietoalustaratkaisuihin. Travelneer koordinoi ja vastaa, että tuotettava kokonaisuus on tarvetta vastaava.