Out-Of-The-Box
Kuvaus:
Koulutuksen tavoitteena on tarkastella matkailualan liiketoiminnan uusia mahdollisuuksia sähköisen liiketoiminnan avulla. Sisältö alustetaan heti aluksi innovatiivisilla, ajatuksia herättävillä ja toimintamalleja haastavilla esimerkeillä matkailualalta. Koulutuksen aikana käydään läpi eri innovointi- ja kehittämismenetelmien avulla osallistuvien yritysten / kohdeyrityksen liiketoimintaan liittyviä toimintatapoja ja sisältöjä.
Tavoite:
Osallistujat saavat vaihtoehtoisen/uuden näkökulman oman liiketoiminnan kehittämiseen sähköisten keinojen avulla.
Jokaisen osallistuvan yrityksen / kohdeyrityksen toimintaan luodaan case-luontoinen "työaihio", joka avaa uusia toimintamahdollisuuksia
yritykselle/yrityksille.
Soveltuvuus:
Riittävän avoimet ja kehittämissuuntautuneet matkailutoimialan yritykset. Runsaat osallistujien ideat auttavat aina tavoitteen saavuttamisessa.
Get-Real
Kuvaus:
Koulutuksen tavoitteena on tarkastella osallistuvien yrityksien toimintamalleja, työkaluja ja tavoitteita sähköisen liiketoiminnan suhteen. Koulutuksen pohjustuksena käydään läpi yleisimpiä ongelmia ja kerätään tarveperustaisesti jatkossa käsiteltäviä sisältöjä. Menetelminä käytetään ongelma-ratkaisutyöskentelyn kautta sisältöihin "pureutumista".
Tavoite:
Osallistujat ymmärtävät liiketoiminnan nykytilaa ja mahdollisia ongelmia selkeämmin sekä löytävät ratkaisumalleista kehittämissuunnan. Case-esimerkit ja mm. kustannusmallit saattavat myös "romuttaa" mahdollisia kehittämisajatuksia ja palauttavat "jalat maahan"!
Soveltuvuus:
Sähköisessä liiketoiminnassa ongelmia havainneet ja kohdanneet matkailualan yritykset. Mahdollisuuksien ja ideoiden kanssa "pohdiskelevat" toimijat.
Behind-It
Kuvaus:
Koulutuksen tavoitteena on tarkastella matkailuntoimialan sähköisen liiketoiminnan eri toimintamallien ja toteutusten taustoja ja edellytyksiä. Tarkasteltavat "kohteet/caset" pohjustetaan ja työstetään useiden tarkastelumallien ja -menetelmien avulla.
Tavoite:
Osallistujat ymmärtävät matkailutoimialan toteutusten taustalla olevat tekijät ja saavat hyvät edellytykset verrata omaan toimintaa vertailukohteisiin.
Soveltuvuus:
Matkailun alan sähköisiä toteutuksia "kummastelleet" ja pohtineet yritykset. Tavoitteellisen toimintatavan löytäneet toimijat. jotka tarvitsevat työkalut ja arviot tavoitteen saavuttamiseksi. Varoitus: Vertailukohteeksi määritetyt toteutukset saattavat menettää "hohtonsa" tarkastelun aikana!
VIP-Forum
Kuvaus: Erityinen koulutuspäivä Travelneerin verkostoon kuuluville toimijoille. Koulutuksen sisältö vaihtuva ja voi sisältää yllätyksiä...
Tavoite: Palvella koulutuksen kohderyhmön tavoitteita mahdollisimman hyvin...
Soveltuvuus: Jo paikkansa tähän koulutukseen lunastaneet toimijat...
Lisätiedot
Jokainen järjestettävä koulutus räätälöidään osallistujien ja tarkennettujen tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteet kartoiteen ennen koulutusta osallistujilta/kohdeyrityksestä. Koulutuksiin hankintaan täydentävä asiantuntemus tarveperustaisesti.
Koulutukset voidaan toteuttaa asiakkaan osoittamissa tiloissa/kohteessa, jotka täyttävät määritetyt koulutuspaikka vaatimukset. Travelneerin kautta koulutukset voidaan toteuttaa myös kokonaispakettina, johon kuuluvat koulutuksen lisäksi myös koulutustilat, tarjoilut, oheisohjelma sekä mahdolliset kuljetukset.
Koulutusten kesto (yleensä): 1-2 vrk
Lisäpalveluna koulutuksiin saatavilla mm. yrityskohtainen sähköisen liiketoiminnan nykytila-analyysi.
Kouluttajat:
Kaikkien järjestettävien koulutuksien vastaavana asiantuntijana toimii Jaakko Löppönen. Tarvittavaan asiantuntijaresurssiin kuuluvat selviävät erikseen kysymällä.
Koulutusten aikataulut vuonna 2009:
Seuraavan kerran koulutuksia saatavilla:
Maaliskuu 2009
Tietoa aiemmista koulutuksista voit kysäistä ensin Jaakolta.